Tiedote

#SYNTY siirtyy syksyyn - uusi päivämäärä 02.10.2020

Terve #Synty-fanit,

Meillä järjestäjillä on teille huonoja uutisia. Olemme päättäneet yhdessä kumppanien ja puhujien kanssa siirtää vuoden luovimman bisnestapahtuman ensi syksylle. Uusi päivämäärä on 02.10.2020.

Syy siirtoon on kaikille valitettavan selvä: koronavirus. Emme halua lietsoa paniikkia mutta emme myöskään halua inspiroivien tarinoidemme muuttuvan tartuntauutisiksi.

Koronavirus on jo Pohjois-Savossa ja sen levinneisyys tulee ennusteiden mukaan pahenemaan seuraavien viikkojen aikana. Suomessa tartuntahuippu tullaan näkemään todennäköisesti kesäkuussa. Siksi tapahtuman uusi päivämäärä on vasta syksyllä, jotta olisimme varmasti selvillä vesillä. Koronavirus on osoittautunut tavallista influenssaa vaarallisemmaksi. Haluamme järjestää tapahtuman silloin kun kaikkien osallistujien on hyvä ja turvallinen olla.

Tällä hetkellä on toki epätodennäköistä, että tapahtumaan osallistuisi virusta kantava henkilö ja koko 200 hengen porukka joutuisi karanteeniin. Emme silti halua ottaa riskiä, että osallistujat ja heidän läheisensä joutuisivat vaaraan ehdoin tahdoin.

Kaikki ostetut liput käyvät sellaisinaan syksyn tapahtumaan. Lähestymme jokaista lipun hankkinutta sähköpostilla ja hyvitämme ostetut liput pyydettäessä. Minuun saa olla vapaasti yhteydessä asian tiimoilta.

Onneksemme tarinat ovat sitkeitä ja selviävät yhdestä koronaviruksesta.

#Synnyn järjestäjien puolesta

Aki Karkulahti
040 832 9176
aki@cta.fi